Musiikkistudio-ryhmä koostuu sekä Kaarisillasta valmistuneista muusikoista että muista musiikillisesti lahjakkaista nuorista. Yhteishenki on erinomainen ja motivaatio harjoitella ja valmistaa ohjelmistoa on korkealla. Ryhmä esiintyy Kaarisillan omissa tapahtumissa sekä myös sen ulkopuolella. Kevään aikana olemme esiintyneet mm. Hämeenlinnassa, Tampereella ja Helsingissä. Viimeisin esitys oli oma konsertti joka pidettiin monitoimitilamme salissa. Esityksemme sai lämpimän ja innostuneen vastaanoton, […]
→ Lue lisääKategoria: Blogi
Eräs pariisilainen rakkaustarina
Kaarisillan päiväaikainen toiminta valmistautuu parhaillaan toukokuun loppupuolella olevaa näytelmän ensi-iltaa varten. Eräs pariisilainen rakkaustarina -näytelmä on toteutettu yhdessä tämän kevään aikana. Päiväaikaiseen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat kirjoittaneet ja ideoineet näytelmän alusta alkaen itse – näytelmäprojektin tarkoituksena onkin ollut uuden oppiminen ja osallisuuden vahvistaminen. Kaikki ovat olleet projektissa mukana kukin haluamallaan tavalla: käsikirjoittamassa ja näyttelemässä, […]
→ Lue lisääKaarisillan Laulu esiintymässä Laikunlavalla
Kaarisillassa perustettiin syksyllä 2017 ensimmäistä kertaa Kaarisillasta valmistuneista muusikoista koottu kuoro. Kuorolaiset kokoontuivat eri puolilta Suomea entiseen opinahjoonsa harjoittelemaan keikkaa varten. Tulossa oli esiintyminen Tampereella 28.4. Kulttuuritalo Laikun avajaisissa Laikunlavalla. Sitä varten treenattiin vielä Tampereella Tulppaanisalissa ennen keikkaa. Kuoroa johti Pia Raanoja ja säestäjänä toimi Anniina Saarikko, molemmat Kaarisillan musiikkipuolen opettajia. Vielä ehdittiin esiintymispäivänäkin […]
→ Lue lisääYritys Hyvä 2018
Kaarisillan kolmannen vuoden musiikinopiskelijat osallistuivat Yritys Hyvä 2018 – kilpailuun viime vuoden lopulla. Ryhmä saavutti kunniamaininnan toisen asteen opiskelijoiden Yritetään yhdessä -sarjassa. Tehtävä: ”Ideoikaa ja toteuttakaa yhteinen projekti, joka tuottaa hyvää toisille ja jossa yhdistyvät ryhmänne jäsenten erilaiset osaamiset yhdeksi kokonaisuudeksi ja kootkaa projektistanne näytekansio.” Opiskelijoiden toteuttama projekti oli musiikkinäytelmä Topsa-tonttu tohtorissa – iloa vauvasta vaariin, […]
→ Lue lisääAivan kohta on huomenna, Galleria Uusi Kipinä 11.- 29.4.2018
Kuva-artesaaneiksi valmistuvien opiskelijoiden lopputyönäyttely Aivan kohta on huomenna, Galleria Uusi Kipinä 11.- 29.4.2018. ” En koskaan ajattele tulevaisuutta. Se tulee kyllin pian. ” Albert Einstein Joka puolelta meille toitotetaan, kuinka kaikki muuttuu digitalisaation myötä ja että kohta ympärillämme on robotteja tai koneihmisiä, jotka tekevät työt ja jopa melkein ajattelevat puolestamme. Mutta millainen […]
→ Lue lisääMaailman lapset -musiikkinäytelmä
Kolmannen vuoden musiikinopiskelijoiden produktiotyönä valmistettiin musiikkinäytelmä Maailman lapset, jota esitettiin 4 kertaa maaliskuussa Kaarisillassa ja Harjula-salissa. Suurin yleisö oli Nastolasta – yli 200 päiväkotilasta ja koululaista opettajineen. Kulkukauppias kiersi ympäri maailmaa kaupaten toinen toistaan mielenkiintoisempia tavaroita, mutta niihin ihastuneilla eri maiden kansalaisilla ei ollut rahaa, joten kulkukauppias vaihtoi tavarat uusiin lauluihin. Näytelmässä laulettiin peräti […]
→ Lue lisääKarva-Kaverit vierailulla Kaarisillassa!
Iloista naurua, rapsutuksia ja halauksia – Karva-Kaverit vierailulla Kaarisillassa! Päijät-Hämeen Karva-Kavereiden ihastuttavat berninpaimenkoirat Topi, Nova ja Mosse toivat mukanaan roppakaupalla hyvää mieltä vieraillessaan Kaarisillassa torstaina 22.3. Karva-Kavereiden toimintaan voit tutustua Suomen Karva-Kaverit sivustolla. Suomen Karva-Kaverit käyvät vapaaehtoistoimintana ilahduttamassa vanhuksia, kehitysvammaisia, lapsia ja nuoria lastenkodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Suomen Karva-Kaverit ry […]
→ Lue lisääVALMA -koulutus
VALMA – Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus on alkamassa elokuussa 2018. Kaarisillassa on käynyt viime viikkoina tutustujia, jotka ovat kiinnostuneita koulutuksistamme. Tutustujat miettivät, olisiko Kaarisilta se paikka, johon haluaisi hakea jatkossa. VALMA on yhden lukuvuoden mittainen koulutus, jonka tavoitteena on esimerkiksi saada valmiuksia ammatilliseen koulutukseen ja saada tietoa eri alojen ammatillisista koulutuksista. Kaarisillassa on mahdollisuus […]
→ Lue lisääTalviliikuntapäivä Kaarisillassa 21.2.2018
Vietimme upeassa säässä perinteistä talviliikuntapäivää keskiviikkona 21.2.2018. Lajeina tänä vuonna oli luistelu, hiihto, jääcurling, jousiammunta, lumiveistos, sauvakävely, pulkkamäki ja potkukelkkailu. Ulkoilun jälkeen nautimme kuumaa mehua ja grillin antimia. Päivä huipentui salissa tanssiaisiin. Mukavaa oli ja iloisen punaisia poskia! Terveisin Liikuntaväki
→ Lue lisää”Lähtiessä laulamahan” Musiikkiryhmien yhteinen konsertti TO 22.2. klo 14
Laulamisella on ollut merkittävä osuus suomalaisessa kansanperinteessä ja -kulttuurissa kautta aikojen. Kansalliseepoksemme Kalevala on kerätty ja muokattu kansan laulamista runoista. Tätä perinnettä haluamme Kaarisillassa pitää yllä ja järjestämme jälleen Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi konsertin, jossa esitämme suomalaista musiikkia. Tällä kertaa kuultava ohjelma sisältää musiikkia alkaen vanhoista kalevalaisista lauluista aina uudempaan kansanmusiikkiin. Konsertin teemana on erityisesti Kalevala ja kantele, jota kuullaan säestyssoittimena useissa lauluissa.
→ Lue lisää