
Tekemällä ja kokemalla
” Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa eletään kulttuurin keskellä. Päivät täyttyvät taiteen tekemisestä, musiikista, liikunnasta, draamasta ja muusta luovasta toiminnasta. Kaarisillassa työskentelee paljon lahjakkaita taiteilijoita ja muusikoita. He tarvitsevat työnsä tueksi yksilöllistä apua. Päämäärämme on, että yhdessä tekemällä ja kokemalla jokainen voi yksilöllisesti toteuttaa omaa taiteellista ilmaisuaan ja oppia uutta.
Tämä kirja kertoo Kaarisillan elämästä ja ihmisistä kuvin ja kertomuksin, välittää kaarisiltalaisten oman äänen ja tekemisen innon sekä kuvailee Kaarisillan arjessa ja juhlassa elettyjä monia mieleenpainuvia hetkiä. ”
Marianne Heikkilä
Toiminnanjohtaja
Kaarisilta -kirja on nyt julkaistu. Kirja on saatavilla Kaarisilta Biennalen ajan Engel Makasiinin kesäkahvilasta (ti-su klo 12-18, 4.8.2019 saakka) ja jatkossa Kaarisillan tapahtumista.
Hinta 15€
Engel Makasiini, Villähteentie 455, 15540 Villähde