
Galleria Art Kaarisilta esittelee taidekoulu Snurretoppenin taiteilijoita näyttelyssään 12.10.-13.11.2022. Tanskalainen Snurretoppenin taidekoulu palkittiin Kaarisilta Biennale -palkinnolla kesällä 2021.
Snurretoppenin taidekoulu toimii kunnostetussa teollisuusrakennuksessa Horsensissa, Tanskassa. Tunnelmalliset toimintatilat luovat oikean ilmapiirin luovalle toiminnalle. Taidekoulu on perustettu vuonna 2005 ja on avoinna joka päivä. Koulussa työskentelee neljä opettajaa – kaikki kokeneita taiteilijoita, joilla on pedagogista kokemusta. Opiskelun lähtökohtana on jokaisen opiskelijan omat tavoitteet ja potentiaalin kehittäminen. Lisäksi tarjolla on klassisiin taideaineisiin ja taitoihin keskittyviä työpajoja.
Taiteilija ja taideteos
Taide on Snurretoppenin toiminnan keskiössä. Visio on, että opiskelijat kehittävät taitojaan tuntea ja ymmärtää sekä ilmaista itseään kuvataiteen keinoin. Kiinnostus ja uteliaisuus ohjaavat tutkimaan, kokeilemaan ja toteuttamaan taiteellisia prosesseja: tavoitteena on, että jokainen opiskelija löytää oman ilmaisutapansa ja äänensä taiteilijana. Henkilökohtaiset kokemukset, ajatukset ja tunteet vaikuttavat taiteelliseen prosessiin.
Galleria Art Kaarisillan näyttelyssä on esillä viidentoista Snurretoppenissa työskentelevän taiteilijan teoksia. Mukana olevat taiteilijat ovat: Casper Brok, Simon Fischer, Lasse Hansen, Hans Jørn Henriksen, Kristen Paulin Jensen, Allan Kristensen, Troels Krøyer, Mette Larsen, Jane Madsen, Laila Nielsen, Jonas Pedersen, Helle Poulsen, Maria Rasmussen, Michael Rasmussen ja Mette Vester Høyer.
Galleria Art Kaarisilta – Snurretoppenin palkintonäyttely 12.10.-13.11.2022
Sanomatalo, 1.krs, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki
Avoinna: TI-PE klo 10-17, LA-SU klo 12-16
maanantaisin suljettu. Vapaa pääsy.

Snurretoppen Art school
Danish Snurretoppen art school was awarded the Kaarisilta Biennale prize in summer 2021. Gallery Art Kaarisilta presents Snurretoppen artists in its October 2022 exhibition.
About the school
The home of Snurretoppen is a rebuild industrial building in Horsens, Denmark. Those premises give room for inspiration, they are full of soul and atmosphere and beg to be exploited. The school was established in 2005 and is open every day. Four teachers, all experienced artists with didactic/pedagogical experience are assigned to the school. The desires and potentials of each individual student are fundamental to develop their personal learning curve, but in addition the teachers offer workshops focusing on classical subjects and proficiency.
The artist and the artwork
Art is the primary point at Snurretoppen, and our vision is for the students to develop their skills to feel, understand and express themselves in a figurative manner. Ardent interest and curiosity are what drives the exploration, experimentation and execution of the artistic processes with the aim that each student may find his or her own expression or language and finally unfold as an artist. Personal experience, thoughts and feelings give inspiration to the formulation of authentic images that entrances and moves the artist.
The exhibition features works by fifteen artists working in Snurretoppen. The participating artists are: Casper Brok, Simon Fischer, Lasse Hansen, Hans Jørn Henriksen, Kristen Paulin Jensen, Allan Kristensen, Troels Krøyer, Mette Larsen, Jane Madsen, Laila Nielsen, Jonas Pedersen, Helle Poulsen, Maria Rasmussen, Machael Rasmussen and Mette Vester Høyer.
Gallery Art Kaarisilta – Snurretoppens exhibition 12.10.-13.11.2022
Sanomatalo, 1st floor, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki
Open: Tue-Fri 10-17, Sat-Sun 12-16
Closed on Mondays. Free entrance.
