Tomin blogi

Olen Tomi Markus Pohjonen, valmistunut muusikko vuodelta 2008. Olen 40-vuotias. Työskentelen tällä hetkellä Kaarisillassa Kulttuuri 2 ryhmässä.

Ihmisenä olen herkkä ja huumorintajuinen fiksu mies. Tosikkoa minusta ei saa!

Kaarisiltaan saavun joka aamu Hollolasta noin kello 8.30 ja työpäiväni loppuu 15.30. Kaarisillassa tykkään musiikista ja eritoten rumpujen soitosta. Harjoittelen viikoittain myös kotona rumpujen soittoa. Tanssimusiikin soittaminen on lähellä sydäntäni. Tykkään myös laulaa karaoken tahtiin. Vanhoja iskelmäkappaleita laulan mieluiten.

Kaarisillassa olen esiintynyt monissa näytelmissä. Kalevala oli ensimmäisiä näytelmiä missä olin mukana. Franciscus Assisilaisessa näyttelin monessa roolissa. Näytelmää käytiin esittämässä Italiassa ja Ranskassa. Taikamoinen oli yksi suosikki näytelmistä, missä esiinnyin Sotapäällikkönä. Musikaaleista muistan hyvin Sibeliustalolla esitetyn Lumivalko ja Ruusunpunan. Viimeisin näytelmä, missä olen esiintynyt, oli Lahden kaupunginteatterilla herkkä Pariisilainen rakkaustarina.

Muita harrastuksiani on uinti ja olen käynyt uintikisoissa ja uinut useamman uintimerkin Kaarisillassa. Tykkään myös pelata sählyä ja koripalloa. Talviliikunnan suosikki on ehdottomasti hiihto.

Vapaa-ajalla tykkään käydä katsomassa Pelicansin pelejä ja elokuvissa.

Kevätterveisin Tomi Markus Pohjonen

Julkaistu kategoriassa Blogi