Taideopiskelijoiden näyttelykevät

RAAKALAISET Art Kaarisillassa 6.3.–31.3.2024

Kaarisillan ensimmäisen vuosikurssin Media-alan ja kuvallisen ilmaisun ryhmän opiskelu on käynnistynyt kuvataiteen klassisilla aiheilla; omakuvilla, maisemilla, asetelmilla ja interiöörikuvauksilla. Näin kuvan tekemisen alkuvaiheessa pääpaino on ollut maalauksen ja piirtämisen perustekniikoissa, kuten sommittelussa, sivellintekniikassa ja värin rinnastamisessa. Puolen vuoden työskentelyn tuloksia on koottu nyt nähtävillä olevaksi yhteisnäyttelyksi.
Ryhmässä käydyn keskustelun jälkeen päädyttiin Raakalaiset -nimeen. Nimiehdotus lähti liikkeelle ajatuksesta, että kyseessä on ensimmäinen tämän ryhmän näyttely ja taiteilijat ovat nuoria, vasta syksyllä taideopiskelun aloittaneita, siis raakileita. Raakalaiset-nimellä on myös samansuuntainen taidehistoriallinen yhtymäkohtansa. Jo yli sata vuotta sitten nimitettiin rohkeasta värin käytöstään tunnettuja, väljästi toisiinsa liittyviä, ja yhdessä esiintyviä ranskalaistaiteilijoita nimellä les fauves eli villipedot. 
Tämän nyt esillä olevan KUV23-ryhmän teokset nykypäivänä eivät ehkä herätä katsojissa samanlaisia reaktioita kuin villipedot viime vuosisadan alussa. Mutta vaikka mistään taidebarbarismista tässä näyttelyssä ei olekaan kyse, niin maalausjälkeä näissä taideopiskelijoiden kuvissa voi tuoreudessaan ja elämänmyönteisyydessään oikein hyvin verrata fauvisteihin.
Näyttelyn taiteilijat ovat Jenna Haanperä, Emilia Hallas, Moona Honkanen, Moona Kinnunen, Sara Paloniemi, Niko Porvari, Lila Sihvonen, Aino Sílen ja Suvi Turkki.

Galleria Art Kaarisilta
Sanomatalo, 1.krs, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki, Finland
+358 40 5103813 / www.artkaarisilta.fi
Avoinna ti-pe 10–17, la-su 12–1

Taidesirkus Galleria Uudessa Kipinässä 13.-30.3.2024

Kaarisillasta valmistuvat kuvataiteilijat pystyttävät Galleria Uuteen Kipinään Taidesirkuksen maaliskuun ajaksi.  Taidesirkuksessa on tarjolla sykähdyttäviä elämyksiä: taiteellista akrobatiaa, taikuutta ja komiikkaa. Osallistuminen tapahtuu, tietysti, omalla vastuulla.

Mukana on töitä yhdeksältä visuaalisen alan artistilta. Milla Hokkanen painottaa töissään teknistä taitavuutta. Heta Hyvönen valmistaa puusta, savesta ja muovista olentoja. Neea Kyllönen työskentelee maalauksen ja taidegrafiikan menetelmin. Hänen töissään on tärkeää värikkyys. Pyry Nikula on kiinnostunut luomaan paikkoja ja hahmoja. Kai Pitkäsen taide näyttää ensikatsomalta sekalaiselta, mutta tarkempi vilkaisu tuo esiin tapahtuman ja harkittuja yksityiskohtia. Hannah Sklar työskentelee mieluiten taidegrafiikan menetelmin. Tomi Vainion taide syntyy omalla painollaan. Emi Tuominen tekee savesta käyttöesineitä. Maalatuilla hahmoillaan Emi haluaa tuoda esiin diversiteettiä. Alma Tähden taide on realistista. Taiteilijoista löytyy tarkemmat esittelyt osoitteesta: https://kaarisilta-studio.fi/opiskelijat/.

Näyttelytyöt ovat valmistuneet kolmevuotisten Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perusopintojen aikana. Kaarisilta järjestää koulutusta yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa vaativan erityisen tuen koulutuksena. Koulutus on kuvataidelähtöistä ja sen suorittanut valmistuu Kuvan toteuttajaksi. Opiskelujen aikana tutustutaan monipuolisesti erilaisiin kuvataiteen menetelmiin ja ilmaisutapoihin. Ideana on, että jokainen opiskelija löytää ja suuntautuu omiin vahvuuksiinsa ja itseään kiinnostaviin menetelmiin. Taidesirkuksessa on mukana piirtämällä, maalaamalla, veistämällä, sekä taidegrafiikan ja mediataiteen keinoin toteutettuja teoksia.

Galleria Uusi Kipinä

Kymitie 1, 15140 Lahti

p. 0443224665

Aikahyppy Galleria Art Kaarisillassa 4.-28.4.2024

Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 3.4. klo 15–17!

Kaarisillasta valmistuvat kuvataiteilijat esittävät Aikahypyn Galleria Art Kaarisillassa huhtikuussa. Aikahyppy tarjoilee pikakelauksen kolmen vuoden kuvataideopintojen ajalta. Aikahypyssä on mukana piirtämällä, maalaamalla, veistämällä ja taidegrafiikan keinoin toteutettuja teoksia. Toukokuussa häämöttää hyppy valmistumisen jälkeiseen aikaan, tulevaisuuteen.

Mukana on töitä yhdeksältä visuaalisen alan artistilta. Milla Hokkanen painottaa töissään teknistä taitavuutta. Heta Hyvönen valmistaa puusta, savesta ja muovista olentoja. Neea Kyllönen työskentelee maalauksen ja taidegrafiikan menetelmin. Hänen töissään on tärkeää värikkyys. Pyry Nikula on kiinnostunut luomaan paikkoja ja hahmoja. Kai Pitkäsen taide näyttää ensikatsomalta sekalaiselta, mutta tarkempi vilkaisu tuo esiin tapahtuman ja harkittuja yksityiskohtia. Hannah Sklar työskentelee mieluiten taidegrafiikan menetelmin. Tomi Vainion taide syntyy omalla painollaan. Emi Tuominen tekee savesta käyttöesineitä. Maalatuilla hahmoillaan Emi haluaa tuoda esiin diversiteettiä. Alma Tähden taide on realistista.  

Taiteilijoista löytyy tarkemmat esittelyt osoitteesta: https://kaarisilta-studio.fi/opiskelijat/.

Näyttelytyöt ovat valmistuneet kolmevuotisten Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perusopintojen aikana. Kaarisilta järjestää koulutusta yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa vaativan erityisen tuen koulutuksena. Koulutus on kuvataidelähtöistä ja sen suorittanut valmistuu Kuvan toteuttajaksi. Opiskelujen aikana tutustutaan monipuolisesti erilaisiin kuvataiteen menetelmiin ja ilmaisutapoihin. Ideana on, että jokainen opiskelija löytää ja suuntautuu omiin vahvuuksiinsa ja itseään kiinnostaviin menetelmiin.

Näyttely on avoinna ti-pe klo 10–17 ja la-su klo 12–16.

Galleria Art Kaarisilta

Sanomatalo, 1.krs, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki

www.artkaarisilta.fi

Avoinna ti-pe 10–17, la-su 12–16