Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on päättynyt. Olemme iloisia tulleista hakemuksista.
Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan Telma-koulutuksen hakijoihin ollaan yhteydessä ja heidän kanssaan sovitaan erilliset haastatteluajat.
Kaikki ammatillisia perustutkintoja opiskelemaan hakeneet kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka sisältää haastatteluja ja tehtäviä. Lisäksi arvioidaan hakijan ryhmässä toimimisen taitoja, opiskeluvalmiuksia ja motivaatiota ammatillisiin opintoihin. Samalla palautetaan ennakkotehtävä.
Hakijan mukana voi tulla avustaja tai läheinen. Pääsy/soveltuvuuskokeen aikana hakija kuitenkin työskentelee mahdollisimman itsenäisesti.
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (vaativa erityinen tuki)
Pääsy- ja soveltuvuuskoe torstaina 10.4.2025 klo 10–15
Jos et pääse paikalle 10.4., niin toinen pääsy- ja soveltuvuuskoepäivä on keskiviikkona 16.4.2025.
Muista palauttaa ennakkotehtävä, kun tulet pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen.
Ennakkotehtävä: Lempipaikka
Piirrä tai maalaa lempipaikkasi. Paikka voi olla oikeasti olemassa tai voit kuvitella sen.
Toteutustapa: A4- tai A3-kokoinen paperi. Käytä haluamaasi tekniikkaa, esimerkiksi tusseja, puuvärejä, vesivärejä tai akryylivärejä.
Arviointiperusteet: Ideointi, hahmottaminen, sommittelu ja työvälineiden hallinta.
Musiikkialan perustutkinto (vaativa erityinen tuki)
Pääsy- ja soveltuvuuskoe tiistaina 8.4.2025 klo 9–15
Jos et pääse paikalle 8.4., niin toinen pääsy- ja soveltuvuuskoepäivä on tiistaina 15.4.2025.
Ennakkotehtävät
Ennakkotehtävä 1.
Hakija valmistelee lauluesityksen seuraavista vaihtoehdoista (valitse yksi kappale):
- Paratiisi (säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki – Arja Tiainen)
- Sä kasvoit neito kaunoinen (kansansävelmä, san. P.J. Hannikainen)
- Puhu äänellä jonka kuulen (säv. Mika Haapasalo – Aki Tykki, san. Aki Tykki)
- Tunnetko tään rakkauden – Can you feel the love tonight (säv. Elton John, san. Tim Rice, suom. Pekka Lehtosaari)
Ennakkotehtävä 2.
Hakija valmistelee esityksen itse valitsemastaan kappaleesta ja esittää sen soveltuvuuskokeessa joko laulaen tai soittaen.
Ilmoita Kaarisiltaan 1.4. mennessä:
- vahvista, että olet tulossa
- mahdolliset erityisruokavaliot ja allergiat
- jos sinulla on ensiapulääkitys tai lääkitys, jonka otossa tarvitset apua tai tukea
- jos mukanasi on avustaja tai läheinen
Ilmoitukset ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen mira.valkonen@kaarisilta.fi. Puhelimitse voit ilmoittaa numeroon 040 733 2363.
Tervetuloa pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen!
Osoite:
Kaarisillan Taide- ja toimintakeskus
Villähteentie 458, 15540 Villähde
Kaarisilta on hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Lahden ja Nastolan suunnista pääsee perille linja-autolla, joka pysähtyy Kaarisillan edessä Makasiinin pysäkillä. Katso aikataulut Lahden Seudun Liikenteen nettisivuilta lsl.fi.
Juna pysähtyy Villähteen seisakkeella noin kilometrin kävelymatkan päässä. Katso aikataulut VR:n sivuilta vr.fi.
Jos tulet autolla, saavut suoraan parkkipaikalle, kun käännyt Villähteentieltä pihaan.