Lucia-päivän joulukonsertti 13.12.2022

Kaarisillan perinteinen Lucia-päivän joulukonsertti järjestetään tiistaina 13.12.2022 klo 18 Lahden Ristinkirkossa.
Konsertin alussa Lucia-kulkueena saapuva Kaarisillan kuoro esittää Lucia-konsertin perinteisiin kuuluvia joululauluja. Lisäksi Kaarisillan muusikot ja musiikinopiskelijat esiintyvät.
Solistina konsertissa on sopraano Pia Raanoja.

Tervetuloa virittäytymään joulun tunnelmaan!

Ohjelma 15 €
Tuntia ennen ovelta (Lahden Ristinkirkko, Kirkkokatu 4, Lahti).
Ohjelmia voi varata Kaarisillasta, puh 040 733 2363 tai kaarisilta@kaarisilta.fi

Konsertti on perinteinen Kaarisillan Taide- ja toimintakeskuksen toiminnan alusta lähtien mukana ollut tapahtuma. Kaarisilta on toiminut jo vuodesta 1987 lähtien. Kulttuuri- ja taidetapahtumien järjestäminen on merkittävä osa toimintaa. 

Solisti, sopraano, Pia Raanoja

Pia Raanoja aloitti musiikin opintonsa viulunsoitolla vuonna 1970 Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, mutta opinnot vaihtuivat lauluun. Pia valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Opintojaan hän täydensi muun muassa Erik Werban, Peter Bernen, Herbert Brauerin, Rudolf Bautzin, Kim Borgin ja Ralf Gothonin mestarikursseilla.

Pia on esiintynyt Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Der Wlamsse Operassa (Antwerpen) ja eri maakuntaoopperoissa Suomessa, tärkeimpinä rooleinaan mm. Taikahuilun Pamina , La Bohemen Mimi, Tapaus Makropouloksen Krista, Ryöstä Seraljista Konstanze, Viulunsoittaja katolla Tzeitel, Widsorin iloisten rouvien Anna Reich , Pohjalaisten Liisa, Ovikellon Serafina, Gianni Schicchin Lauretta,  Melartinin Aino-oopperan Aino ja Don Giovannin Zerlina ym.

Pia Raanojan ohjelmistoon kuuluu oopperan lisäksi liediä, operettia, oratorioita ja passioita, ja hän on mm kiertänyt koululaiskonsertein Suomessa Juha Kotilaisen kanssa ohjelmistonaan operetti- ja musikaalisävelmät, sekä pienoismusiikkinäytelmässä W.A.Mozartin elämästä (ohjaus Jussi Tapola).

Pia Raanoja on konsertoinut lied-ohjelmistolla Suomessa ja ulkomailla.

Pia Raanoja sai tunnustuspalkinnon Timo Mustakallio-laulukilpailuissa v. 1983, ja kolmannen palkinnon Lappeenrannan laulukilpailuissa v. 1984. Pia Raanoja on tehnyt radio – Ja TV-nauhoituksia, ja hän on mukana Savonlinnan Oopperajuhlien levytyksessä (Ääni taivaasta) ja Nielsenin kolmannen sinfonian levytyksen sopraanosolistina (johtaa Myung-Whun Chung).

Vuosina 2011–2021 Pia Raanoja toimi musiikin ja laulun opettajana Kaarisillassa. Kaarisillassa Raanoja muun muassa kokosi ja harjoitutti opiskelijoilla levyn “Tuulen värein”, jossa lahtelaisen ammattiorkesteri “Hillityn” säestyksellä ja Kimmo Parviaisen johdolla, Kaarisillasta valmistuneet opiskelijat esittävät ikivihreitä sävelmiä. Lahden Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettiin vuonna 2015 Taikamoinen-musiikkisatu, jossa Mozartin Taikahuilun tematiikkaan perustuvan, Kimmo Parviaisen sovittaman musiikin Pia Raanoja harjoitutti Kaarisillan musiikin koulutusohjelman opiskelijoille, musiikkisadun ohjasi Tero Porali.

Vuonna 2022 Pia Raanoja teki levyn ”Laulan, laulan lapselleni”, jonka ohjelmistona on harvinaisempia äidin lauluja lapselleen.

Pia Raanoja