Kaarisilta Biennale -näyttely oli esillä kesällä 2021 Erstan kartanon alueella Villähteellä sekä Galleria Art Kaarisillassa Helsingissä. Näyttelykokonaisuus sai osakseen paljon huomiota sekä hyvää, innostunutta palautetta. Kävijöitä näyttelyllä oli lähes 2000 henkilöä.
Kiitos kaikille näyttelyvieraille sekä taiteilijoille upeasta Kaarisilta Biennale -kesästä!
Kaarisilta Biennale -kuvataidetapahtuma järjestettiin kesällä 2021 viidettä kertaa. Tällä kertaa tapahtuma oli teemaltaan ympäristöpainotteinen. Näyttely pohti ympäristöteemallaan suhdetta luontoon ja ympäristöön, sekä rakennettuun että luonnontilaiseen.
Lahden kaupunki on valittu vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Kaarisilta Biennale oli mukana Lahden vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki-teemavuoden toteutuksessa. Näyttelyä tuki Suomen Kulttuurirahasto sekä Kestävä Lahti -säätiö.
Kaarisilta Biennalen tavoite on esitellä laajasti taidetta ja taiteen tekijöitä painottaen tukea tarvitsevien taiteilijoiden osallisuutta taidemaailmassa. Kaarisilta Biennalen päämäärä on tasa-arvoistaa taidekenttää. Näyttelyyn on avoin haku ja näyttelyn kuratoi vaihtuva jury.
Kaarisilta Biennalen tarkoitus on esittää monipuolisesti taidetta ja taiteilijoita niin Suomesta kuin ulkomailta. Näyttely kokoaa yhteen suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita sekä heidän verkostojaan. Näyttelyissä on ollut esillä taidetta Suomen lisäksi Japanista, Hollannista, Saksasta, Ruotsista, Englannista, Intiasta, Irlannista, Uruguaysta ja Virosta. Maalausten ja piirustusten lisäksi näyttelyissä on nähty grafiikkaa, videoteoksia, keramiikkaa, tekstiilitaidetta, veistoksia, installaatioita ja performansseja. Kaarisilta Biennale -näyttelyt ovat olleet hyvin laaja-alaisia niin aiheiltaan kuin runsaan taiteilijamäärän kautta.
Seuraava Kaarisilta Biennale -näyttely toteutetaan vuonna 2023. Seuraa viestintäämme. Löydät Kaarisilta Biennalen myös Facebookista ja Instagramista.
Kaarisilta Biennale 2021 -palkinto
Näyttelyyn osallistuneiden taiteilijoiden kesken myönnetään Kaarisilta Biennale -palkinto, joka mahdollistaa taidenäyttelyn pitämisen Galleria Art Kaarisillassa Helsingissä.
Kaarisilta Biennale 2021 -palkinnon voitti taidekoulu Tanskan Horsensista:
Art School Snurretoppen
Kaarisilta Biennalessa on esillä neljän Snurretoppenissa työskentelevän taiteilijan teoksia. Taiteilijat: Simon Juhl Fischer, Hans Jørn Henriksen, Helle Poulsen ja Michael S. Rasmussen.
Stig Josefsen, Snurretoppenin johtaja, kommentoi palkinnon saamista näin: ”After a very slow year and Covid-19 and many activities closed down it ́s wonderful that Kaarisilta Biennale find our art work to have a such a quality to receive this prize!”
Kunniamaininnat
Kunniamaininnat myönnettiin kolmelle taiteilijalle:
Jan Melis, Belgia
Riina Noro, Suomi
Maria Tani, Suomi
Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!
Kaarisilta Biennale 2021 -näyttelyn valmistelua
Vaikka näyttely avautui vasta heinäkuussa 2021, valmistelutyöt olivat käynnissä koko kevään ajan.
Teosvalinnat
Kaarisilta Biennale 2021 -näyttelyyn oli avoin haku, ja mukaan haki 212 taiteilijaa ja työryhmää. Näyttelyn kuratoi valokuvataiteilija Ilkka Halso. Näyttelyyn tuli valituksi teoksia 109 taiteilijalta/työryhmältä.
Näyttelyn kuraattori Ilkka Halso kommentoi näyttelyvalintoja: ”Oli kiinnostavaa ja etuoikeutettua tutustua Biennaleen tarjottuihin teoksiin. Kuratointi ei ollut helppoa ja hyviäkin teoksia jouduttiin jättämään pois rajallisen näyttelytilan vuoksi. Teoksista välittyi positiivinen energia ja intensiteetti. Tästä tulee hieno näyttely!”
Lisätietoja Kaarisilta Biennalesta:
p. 044 533 6398