Mukkulan peruskoulun ja Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen taideprojektin näyttely Hienoa! on esillä Engel Makasiinissa Villähteellä 15.5.-25.5.2018. Kevään 2018 aikana Mukkulan peruskoulun 7-9 fj -luokan oppilaat ovat tutustuneet kuvataiteen maailmaan yhdessä Kaarisillan Taidestudion taidekummien kanssa. Lähtökohtana on ollut vapaa, utelias ja rohkea tutkiminen sekä eri kuvataiteen tekniikoihin tutustuminen. Kaarisillan taiteilijat ovat olleet mukana työskentelyssä ja toimineet […]
→ Lue lisääKategoria: Ajankohtaista
Eräs pariisilainen rakkaustarina
Kaarisillan päiväaikainen toiminta valmistautuu parhaillaan toukokuun loppupuolella olevaa näytelmän ensi-iltaa varten. Eräs pariisilainen rakkaustarina -näytelmä on toteutettu yhdessä tämän kevään aikana. Päiväaikaiseen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat kirjoittaneet ja ideoineet näytelmän alusta alkaen itse – näytelmäprojektin tarkoituksena onkin ollut uuden oppiminen ja osallisuuden vahvistaminen. Kaikki ovat olleet projektissa mukana kukin haluamallaan tavalla: käsikirjoittamassa ja näyttelemässä, […]
→ Lue lisääKaarisillan Laulu esiintymässä Laikunlavalla
Kaarisillassa perustettiin syksyllä 2017 ensimmäistä kertaa Kaarisillasta valmistuneista muusikoista koottu kuoro. Kuorolaiset kokoontuivat eri puolilta Suomea entiseen opinahjoonsa harjoittelemaan keikkaa varten. Tulossa oli esiintyminen Tampereella 28.4. Kulttuuritalo Laikun avajaisissa Laikunlavalla. Sitä varten treenattiin vielä Tampereella Tulppaanisalissa ennen keikkaa. Kuoroa johti Pia Raanoja ja säestäjänä toimi Anniina Saarikko, molemmat Kaarisillan musiikkipuolen opettajia. Vielä ehdittiin esiintymispäivänäkin […]
→ Lue lisääÄitienpäiväkonsertti ”Sävelin ja kukkasin” TI 8.5.
Tervetuloa äidit, isoäidit ja muutkin perheenjäsenet nauttimaan keväisistä musiikkiesityksistä! Konserttiin on vapaa pääsy. Kesto noin 1 tunti. Samalla voi tutustua kuvataideopiskelijoiden taidenäyttelyyn Maisemien ihmemaa. Engel Makasiini, Villähteentie 455, 15540 Villähde
→ Lue lisääIlmoittautumisaikaa Kesäkohtaamispaikkaan pidennetty
Ilmoittautumisaikaa on pidennetty perjantaihin 18.5.2018 saakka. Avoin Kesäkohtaamispaikka järjestetään 25.6. – 6.7.2018 Villähteellä Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa arkipäivisin klo 10-17. Kesäkohtaamispaikka on tarkoitettu kaikenikäisille, erityistä tukea tarvitseville henkilöille ja heidän läheisilleen. Toiminnan tarkoituksena on tukea erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, heidän läheisiään sekä tukihenkilöitään yhdessä toimimisessa, virkistäytymisessä sekä vertaistuen saamisessa. Kaarisillassa on mahdollista mm. rentoutua, […]
→ Lue lisääAIVAN KOHTA ON HUOMENNA 25.4.-13.5. ja 15.-27.5. Galleria Art Kaarisilta
Valmistuvien kuva-artesaanien lopputyönäyttely ”Aivan kohta on huomenna” on esillä Galleria Art Kaarisillassa kahdessa osassa: 1. ripustus 25.4.-13.5.2018 2. ripustus 15.-27.5.2018 Näyttelyn taiteilijat: Jenna Elo, Neea Haapala, Casimir Kaarre, Lassi Muurinen, Oona Peltola, Mark Piekkala, Tuukka Rasku, Pinja Sydänmaa, Seita Tenttula, Mikael Valjakka.
→ Lue lisääMAISEMIEN IHMEMAA 24.4.-11.5.2018 Engel Makasiinissa
Kaarisillan 1. vuoden kuvataideopiskelijat esittelevät Maisemien Ihmemaa -näyttelyssä tekemiään piirustuksia, maalauksia ja veistoksia. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana on käyty läpi taiteen tekemisen menetelmiä ja kuvanrakennuskeinoja. Vuosi on ollut ”ihan ok”, ”on iloittu ja kärsitty surujen ja muiden tunteiden parissa”. Kuvataiteilijan työhön on tutustuttu myös kuvitus- ja lavastusprojektien kautta. Kuvallisen ilmaisun perusopinnot kestävät kolme vuotta ja […]
→ Lue lisääYritys Hyvä 2018
Kaarisillan kolmannen vuoden musiikinopiskelijat osallistuivat Yritys Hyvä 2018 – kilpailuun viime vuoden lopulla. Ryhmä saavutti kunniamaininnan toisen asteen opiskelijoiden Yritetään yhdessä -sarjassa. Tehtävä: ”Ideoikaa ja toteuttakaa yhteinen projekti, joka tuottaa hyvää toisille ja jossa yhdistyvät ryhmänne jäsenten erilaiset osaamiset yhdeksi kokonaisuudeksi ja kootkaa projektistanne näytekansio.” Opiskelijoiden toteuttama projekti oli musiikkinäytelmä Topsa-tonttu tohtorissa – iloa vauvasta vaariin, […]
→ Lue lisääAivan kohta on huomenna, Galleria Uusi Kipinä 11.- 29.4.2018
Kuva-artesaaneiksi valmistuvien opiskelijoiden lopputyönäyttely Aivan kohta on huomenna, Galleria Uusi Kipinä 11.- 29.4.2018. ” En koskaan ajattele tulevaisuutta. Se tulee kyllin pian. ” Albert Einstein Joka puolelta meille toitotetaan, kuinka kaikki muuttuu digitalisaation myötä ja että kohta ympärillämme on robotteja tai koneihmisiä, jotka tekevät työt ja jopa melkein ajattelevat puolestamme. Mutta millainen […]
→ Lue lisääMaailman lapset -musiikkinäytelmä
Kolmannen vuoden musiikinopiskelijoiden produktiotyönä valmistettiin musiikkinäytelmä Maailman lapset, jota esitettiin 4 kertaa maaliskuussa Kaarisillassa ja Harjula-salissa. Suurin yleisö oli Nastolasta – yli 200 päiväkotilasta ja koululaista opettajineen. Kulkukauppias kiersi ympäri maailmaa kaupaten toinen toistaan mielenkiintoisempia tavaroita, mutta niihin ihastuneilla eri maiden kansalaisilla ei ollut rahaa, joten kulkukauppias vaihtoi tavarat uusiin lauluihin. Näytelmässä laulettiin peräti […]
→ Lue lisää









