Kaarisilta Biennale -kuvataidetapahtuma kesällä 2019
Kaarisilta Biennale on kaikille taiteilijoille avoin jurytetty kuvataidenäyttely. Tapahtuma esittelee laajasti taidetta ja taiteen tekijöitä painottaen tukea tarvitsevien taiteilijoiden osallisuutta taidemaailmassa. Kaarisilta Biennalen päämäärä on tasa-arvoistaa taidekenttää.
Kaarisilta Biennale on toteutettu vuodesta 2013 lähtien joka toinen vuosi, edellisen kerran tapahtuma toteutettiin kesällä 2017.
Tänä vuonna näyttelyyn haki 260 taiteilijaa tai työryhmää 658 teoksella. Juryyn kuuluvat kuvataiteilijat Aaro Matinlauri ja Outi Kirves. Juryllä oli haastava, mutta hieno tehtävä teosvalinnoissa. Näyttelyyn valittiin 164 taiteilijaa tai työryhmää yhteensä 254 teoksella.
Kaarisilta Biennale esittää monipuolisesti taidetta niin Suomesta kuin ulkomailta. Näyttely kokoaa yhteen suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita sekä heidän verkostojaan. Taidetta on näyttelyssä esillä Suomen lisäksi kymmenestä eri maasta, kauimmaiset Japanista ja Uruguaysta. Maalausten ja piirustusten lisäksi näyttelyissä on grafiikkaa, videoteoksia, keramiikkaa, tekstiilitaidetta, veistoksia ja installaatioita. Kaarisilta Biennale -näyttelyt ovat olleet hyvin laaja-alaisia niin aiheiltaan kuin runsaan taiteilijamäärän kautta.
Tämän kesän näyttely on esillä 28.6. – 4.8.2019 Kaarisillan toimipisteessä Villähteellä Erstan kartanon tiloissa ja pihapiirissä (avoinna ti – su klo 12 -18) sekä Helsingin Sanomatalossa sijaitsevassa Galleria Art Kaarisillassa (ti – pe klo 11 – 18 ja la – su klo 12- 16).
Lisätietoja näyttelystä:
toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, puh.0447744025, marianne.heikkila@kaarisilta.fi
kuvataideohjaaja Johanna Immeli, puh 0445336398, johanna.immeli@kaarisilta.fi
Kaarisilta ry, Taide- ja Toimintakeskus
Villähteentie 458, 15540 Villähde
Art Kaarisilta
Taidegalleria, Sanomatalo, 1. krs
Elielinaukio 2, 00100 Helsinki
www.artkaarisilta.fi