Musakolmosten joulukiireet

Tänä jouluna musakolmoset ovat erityisen ahkeria esiintyen monella eri joulukeikalla.

Takanapäin ovat jo Makasiinin kauneimmat joululaulut sekä keikka Päijät-Hämeen Keskussairaalassa, jossa esiinnyimme aulassa ja keskusradion välityksellä koko sairaalalle.

Edessäpäin vielä on tiedossa ensimmäisenä vuotuinen Kaarisillan Lucia-konsertti, jossa suuren kuoron lisäksi laulamme pienryhmässä ja oman ryhmämme kanssa esittäen mm. Jaakko Löytyn harvinaisen ja kauniin ”Glorian”. Konsertti on perjantaina 13.12. klo 18.00 Lahden Ristinkirkossa.

Joulujuhla koittaa perjantaina 20.12., siellä esitämme mm. laulut ”Jossain on kai vielä joulu”, ”Tallissa nukkuu pieni aasi” ja laulun ”Joulun lapsi”.  Ennen joulujuhlaa meidät voi bongata myös Lahden joulutorilta tiistaina 17.12. klo 10.00 esittämässä joulumusiikkia.

Musakolmoset, opettaja ja avustajat toivottavat täten itse kullekin säädylle Hyvää Joulun Odottamisen Aikaa! Olkaa kiltisti!