Avoin Kesäkohtaamispaikka 24.-28.6. ja 1.-5.7.2019

Kesällä 2019 Kaarisilta ry järjestää kahden viikon aikana Avoimen Kesäkohtaamispaikan erityistä tukea tarvitseville aikuisille Lahden Villähteellä, Erstan kartanossa.

Voit osallistua yksin tai voit ottaa mukaasi 1-2 perheen jäsentä, avustajan tai tukihenkilön. Otathan mukaasi henkilökohtaisen avustajan mikäli tarvitset paljon apua päivittäisissä toimissasi.  Toiminnan tarkoituksena on tukea erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, heidän läheisiään sekä tukihenkilöitään yhdessä toimimisessa, virkistäytymisessä sekä vertaistuen saamisessa.

Kesäkohtaamispaikassa järjestetään aktiivista toimintaa ja yhdessäoloa. Kaarisillassa on mahdollista osallistua monipuolisesti erilaisiin toimintoihin – tai ihan vaan rentoutua ja nauttia kesästä. Kaarisillassa voi mm. liikkua ja uida, osallistua musiikkihetkiin, ilmaista ajatuksia ja tuntemuksia käsin tekemällä kuvataiteen, käsityön ja keramiikan keinoin. Lisäksi on mahdollisuus hoitaa ponia, käydä kärryajelulla sekä tavata kaverikoiria parina päivänä viikossa. Kesäkohtaamispaikan toiminnasta on huolehtimassa Kaarisillan ohjaajia ja avustajia.

Kesäkohtaamispaikka on avoinna ar­kipäivisin 24.6. – 5.7.2019 klo 10-16.30. Mukaan voi tulla yhdeksi tai useam­maksi päiväksi, viikoksi tai kahdeksi vii­koksi. Tärkeää on, että ilmoittaudut si­tovasti toimintaan mukaan perjantaihin 3.5.2019 mennessä. Ilmoita selkeästi, minä päivänä/päivinä voit osallistua, sekä tuleeko mukaasi avustaja tai muu läheinen.

Voit ilmoittautua lähettämällä ilmoittautumislomakkeen Kaarisiltaan joko postitse tai sähköpostilla. Ilmoittautuminen onnistuu myös tämän sivuston kautta ylävalikosta löytyvän ilmoittautumisen kautta.

Lähetämme vahvistuksen toteutuvista leiripäivistä ilmoittautumisajan pää­tyttyä. Huomioithan, että valitsemiesi päivien toteutuminen riippuu ilmoittau­tuneiden määrästä.

Osallistumismaksu on 7€ päivältä/hen­kilö (sisältää lounaan ja kahvit).

Muutamien kauempaa tulevien osallis­tujien on mahdollista varata edullinen yöpymispaikka läheiseen Mäntyniemi­kotiin ilmoittautumisen yhteydessä. Yöpyminen Mäntyniemessä maksaa 30€/henkilö/yö (omat lakanat ja pyyhe).

KESÄKOHTAAMISPAIKAN VASTUUHENKILÖT:

ANNIINA SAARIKKO, viikot 1 ja 2

puhelin: 044 712 9463

s-posti: anniina.saarikko@kaarisilta.fi

PIRITTA VAINIO, viikko 1

puhelin: 044 712 9247

s-posti: piritta.vainio@kaarisilta.fi